Link sellele blogipostitusele tema tegelikus asukohas. Sinna tasub klõpsata, sest blogis on rohkesti ka fotosid Lintula elanikest ja talgulistest. Teksti liidan siiski otse siia, sest kardan, et ühel hetkel võib kirjutaja oma blogi võrgust ära võtta või mis iganes. Siis läheks huvitav jutt kaduma ja see oleks traagiline.
21.07.2008 - 04:16
Kasvimaa on pukannut uutta rikkaa ja tartun toimeen, luostarin puutarhassa kuuluu klik klik ja surrur kun vierailijat kuvaavat meitä. Monet hymyilevät ja tahtoisivat varmasti jutella, kysyä jotain, mutta painan pääni ja keskityn työhön. En oikein osaa nyt suhtautua. Vaikutan varmaan ujolta nunnalta (melkein kuulen heidän ajatuksensa).
Iltapäivällä jaloittelen pari kertaa, teen asiaa keljaan liikunnan merkeissä, haen lisää juotavaa. Jotain tulee juteltuakin harvakseltaan toisen kitkijän kanssa. Hyvä ja levollinen olo jatkuu, mietin omia asioitani, kerran pesen käteni ja käyn viemässä tuohuksen kirkkoon iltaa varten - sinne voi mennä kun paikalla ei ole ketään, jos on oikeasti asiaa. Luen Jeesuksen rukousta työskennellessäni, juttelen sammakolle, joka majoittuu juomapulloni viileälle kyljelle, puhuttelen perhosta joka ei lennä pois kädeltäni millään ennen kuin on saanut siipensä kuiviksi, neljältä menen saunaan virittämään tulta padan alle ja samalla haastelen pikku myyrän kanssa. Se juoksee taas saman lenkin ja kurkkii kiiltävillä pikkusilmillään.
Sisaret ovat kerrassaan ihania. Täällä aistii rukouksellisuuden ja pyhyyden, vaikka luostarielämä ei helppoa olekaan, ei varmasti. Se on silti hyvä osa - "hyvän osan valineet" nämä Mariat, minä marttapoloinen maailmassa koetan kilvoitella minkä jaksan. Kun sairastuttuani huomasin saaneeni väärät lääkkeet, sisaret hakivat minulle uudet Heinävedeltä saakka vaikka se on kaukana - hyvä niin, sillä vyöruusu ehti jo silmän ylle niillä tehottomilla lääkkeillä jotka olin mukaani saanut kotiapteekista. Muutaman tunnin katselin maailmaa silmäpuolena ja ajattelin, että voihan toki näinkin elää. Olin asennoitunut siihen, että teen työtä ja rukoilen, sillä tämän sairauden kanssa eläminen on opettanut kärsivällisyyttä kahdeksan vuoden ajan. Uusien lääkkeiden avulla tauti tokeni ja hidastui. Minulla oli jonkin aikaa spitaalinen olo, kun jotkut selvästi epäilivät minun kantavan tarttuvaa tautia. Se oli harmillisempaa kuin itse tauti. Minun oma pikku ruusuniko tarttuisi muihin - ehei. Päinvastoin minä saan ruusun kun lapsilla on yskänrokko huulessa. Näin se toimii.
***
Ruoka-aikaa kohden tahti alkaa hidastua jo luonnostaan. Puoli kuudeksi olen vaihtanut siistit vaatteet, pessyt käpälät ja hankkiutunut trapesan eteiseen. Kello soi, ristinmerkki, ruokarukous ja tuttuun tapaan hyvää ruokaa ja ruokarauha. Juttelemme hiljakseen niitä näitä. Loppurukouksen jälkeen pöydän tyhjennettyämme menen suoraan kirkkoon, jossa tuohukseni on jo sytytetty, asetun paikalleni ovensuuhun ja hiljennän mieleni. Olen huolehtinut saunan padasta ja kiukaankin olen viritellyt, arvioni mukaan ehtoopalveluksen jälkeen ehtii lisätä puita niin saa peräti löylyt, jonkinmoiset. Joskus olen laittanut saunan alulle palveluksen alussa, mutta kiiruhtanut kirkkoon kuulemaan luomispsalmia, sitä kauneinta.
Palveluksen jälkeen haen siunauksen igumenialta ja jään vielä istumaan kunnes kirkko on tyhjä, toimitan omia asioitani hiukan ja keventynein mielin käyn saunalle, joka on tietysti hiipunut minun hajamielisen takia. Uutta tulta ja kapulaa pesään, kyllä se siitä. Kiireisimmät saavat tyytyä hienoisiin henkosiin, lisäävät puita vielä jos tahtovat. Peseydyn itse ilman löylyä. Keljassa odottaa kahvi ja keksi. En ota iltaruualta mitään mukaani kuten saisi tai pitäisi, minulla on omat eväät - täällä ei ole iltapalaa erikseen joten siihen on hyvä varautua tavalla tai toisella. Talkooaikanani en muista kuitenkaan syödä jääkaapista sinne hankkimaani juustoa ja riisikakutkin menevät vieraille - juon vain kahvia, puputan keksiä ja olen kylläinen. Varsinainen iltapalani koostuu kuivatuista mansikoista ja taateleista. Päälle vielä fenkolinsiemeniä, niin ei ala massussa kiertää kovin paljoa.
Menen ulos tassuttelemaan hetkeksi, juttelen isä Hermanin kanssa, näen rannasta palaavia talkoolaisia, joitakin turisteja kulkee hiljakseen koivukujaa. Haen käsityön ja istun katoksen alle virkkaamaan tyttären häähuivia. Kirjoitan postikortin ja päiväkirjaa, haistelen kesän tuoksuja, kuuntelen hiljaisuutta.
Kello yhdeksältä pihaan ajaa suuri moottoripyörä selässään venäläinen pariskunta, joka osaa englantia vain "thank you" ja "no worry" - joudun soittamaan kansliaan äiti igumenialle mitä näille tehdään - miehellä on papinpitkä parta enkä ole varma onko heitä odotettu tänne vai ovatko tavallisia turisteja. Majoitustilaa ei löydy, puhun heille suomea ja levittelen käsiäni, piirrät vihkooni nopean luonnoksen ristisaatosta ja viittilöin portille, he jatkavat matkaa kansainvälisillä käsimerkeillä höystettynä. Sen verran ymmärrän venäjää, että tunnistan miehen puheesta sanat kirkko, pyhä, Herra ja muuta sellaista- tästä syystä epäilin häntä tovin pappisvieraaksi - mutta kai pappi osaisi englantia?
Uniaika lähestyy, keljassa luen iltarukoukset ja otan iltarohdot, painan pään tyynyyn ja tarkistan viestit kännykästä. "Hyvää yötä rakas" lukee siellä - hyvää yötä rakkaat siellä kotona myös.18.07.2008 - 06:21
Ruokailun päätyttyä nousemme seisomaan ja laitamme tuolit paikoilleen, odotamme hetken ja keittiöstä tulee tuolien kolinan kuullut sisar lukemaan loppurukoukset. Ruokia ja astioita lähdetään keräämään kukin puoleltaan kohti keittiön luukkua - hiukan tungosta syntyy ja onnistun taas astumaan jonkun varpaille ja melkein pudottamaan hilloastiat. Tavaroitten löydettyä paikkansa poistumme trapesasta, tehtyämme ensin ristinmerkin ikonien edessä kuten sisään tullessammekin. Kiitos onkin paikallaan. Olo on hyvä, ravittu ja kevyt. Ruokarukoukset, pöytien raivaus, vuoron odottaminen, muiden palveleminen ja hiljaisuus yhdessä - kaikki tämä on kuin lomaa kotielämään tottuneelle. Jaa, paitsi tuo muiden palveleminen pelaa kotonakin...
Mitäs nyt tekisin? Laituri houkuttaa, olen uinut vasta muutaman kerran, hiiri kun olen. Ensin on saatava vahvistusta ja ostettava kahviosta päivittäinen jäätelöni. Kuvittelen varmaan sen valmistavan minua kylmyyteen. Jään istumaan herkkuineni pihamaalle, jossa saan juttuseuraa, muutama turisti kyselee talon tavoista, puhuttelevat kunnioittavasti ja ovat kovin kohteliaita. Vaikka sanon olevani vain talkoolainen, saan jonkinlaisen nunnan statuksen ja se on joskus hämmentävää. Ei hätää, saan sentään kerrottua jotain ja ihmiset ovat kyllä mukavia (pieninä annoksina), mutta tällä kertaa en muista kartanon nimeä. Pariskunta joka sitä kysyy kulkee kepeillä ja sauvoilla ja jäätelön jälkeen juoksen pyyhettä hakemaan siepaten samalla oman luostariesitteeni josta lunttaan: Koskijärven hovi tietysti! Palaan pihalle ja ojennan esitteen heille, kun huonojalkaisena näyttävät kovin kehnoilta kiipeämään portaita kahvioon tai myymälään omaa hakemaan. Sinne he jäävät sitä lukemaan puun varjoon, minä otan suunnan kohti laituria.
Rantapolulla kököttää valkoinen kanisteri, ei siis ole asiaa uimaan vielä. Joku sisarista on mennyt rantaan ja laittanut merkin polulle. Odotellessani muistan, että pyykkini on unohtunut saunaan valumaan ja käyn ripustamassa ne ulos narulle. Pääskyset yhä narskuttavat, niiden tähystyspaikkana toimiva antenni voimistaa äänen merkillisesti. Pesä on meidän ikkunamme - ja pyykkinarujen - yläpuolella ja siellä käy melkoinen vilske. Haen vielä puita saunalle, pata on laitettava tulelle neljän maissa että talkoolaiset saavat kylpeä tai ainakin huuhtoa päivän pölyt pois. Saunan lämmitän jos väki sitä toivoo. Tällä kertaa paikalla on vain uusia tai kiireisiä talkoolaisia, saunan lämmitys on mukavasti tullut minun osakseni ja nautin siitä kovasti kun ensin äkkäsin kuinka se kannattaa tehdä.
Saunalla olisi jonkinlainen pulsaattoripesukonekin, mutta minä olen pessyt pyykkini käsin, en ole jaksanut perehtyä koneen saloihin. Pukuhuoneessa on vielä eiliset pyyhkeeni tallella, huomaan olevani kolmen pyyhkeen loukussa ja päätän olla huolellisempi jatkossa. Kanisteri on kaikonnut polulta ja pääsen rantaan. Unohdan leikisti uimapukuni ja solahdan veteen juuri niin kuin on parasta, täällä ei kukaan katsele. Jos katselee niin omat silmänsähän vain siinä pilaa. Toisaalta on se vaara, että niemen takaa soutaa joku; kerran kävi niin mutta mies kääntyi kohteliaasti muuanne ja odotteli selkä uimareihin päin kunnes reitti oli selvä. Kaunista. Ja voihan aina joku sisarista tehdä asiaa rantaan ja silloin on viittilöitävä itsensä ulos vedestä vaivihkaa, sisaretkin kääntävät selkänsä ja odottavat. Heillä on etuajo-oikeus rannassa ja uimasta on tultava pois reippaasti jos tulijalla on selvät uima-aikeet. Ensikertalaisena istuin myös laiturilla huolettomana kun äiti Kristoduli tuli sinne ja sanoi kauniisti, että nyt pitäisi poistua. Ups. Paras uintiaika on silloin kun sisaret ovat itse syömässä.
Uinnin jälkeen on toimelias olo, kumma kyllä. Harhailen hetken kasvimaan liepeillä, mutta ketään ei näy, en halua käydä siunauksetta käsiksi tillipenkkiin. Täällä joskus toppuutellaan liiasta työnteosta ja se on hyvä. Uutta jäätelöäkään en voi hakea. Menen siis keljaani ja istun sängylle hetkeksi. Alakerrasta kuuluu ompelukoneen hurinaa, muuten on aivan hiljaista. Tarkistan tekstiviestit - ei mitään, onneksi. Puhelin on äänettömällä mutta tällä kertaa en pidä sitä kokonaan kiinni, kotona on melkoinen säpinä meneillään enkä osaa olla huolehtimatta kuten pitäisi. Laitankin kännykän kiinni nyt, otollinen hetki irrottautua kaikista murheista.
Päiväuni yllätti sittenkin, herään hetkeä ennen kahviaikaa ja ehdin lammen rannalle hyvin alkurukouksiin (joita ei päiväkahvilla kai aina lueta, riippuen siitä ketä on paikalla) ja jonotan itselleni kahvin sekä ihanan rahkapullan. Vaikka se on vehnää mutta elekää kertoko kelleen. Se on niin hyvää. Minusta on tullut rohkea tai hölmö: menen istumaan igumenian pöydän lähelle ja pian huomaan lörpötteleväni melko joutavia. Herra, pane suulleni vartija... Asiaakin tulee puhuttua, kiitos igumenia Marinan joka kyllä pitää talkoolaisen aisoissa. Kahvihetki on epämuodollinen ja leppoisa, kukin istuu missä tykkää, ulkona kun ollaan. Täällä tulee muistettua ristinmerkkikin aina, kahvin lopuksi kiitän ja laitan astiat paikoilleen.
Menen vaihtamaan saappaat jalkaan ja lähden kasvimaalle.
*** jatkuu***16.07.2008 - 04:57Joku kyseli onko Lintulassa ankaraa ja kuinka sinne oikein uskaltaa edes mennä talkoolaiseksi. Ajattelin kirjoittaa akustista päiväkirjaa siellä ollessani, mutta sain aikaan vain painokelvottomia ajatuksia - lähinnä liian henkilökohtaisia. Täytynee sorvata jonkinlaista opastusta lonkalta tähän blogiin, vaikkapa kertomalla yhden päivän kulun talkoolaisena.
Herään pehmeään sateeseen ja pääskysen narskutukseen klo 5.30, ehdin vielä venytellä tovin, luen lyhyen aamurukouksen ja hyppään vaatteisiini. Huivin kanssa ei tänään ole ongelmia; laitan virolaisen pikkuhilkan päähäni ja sillä siisti. Pitkä mekko ja trikoohousut alle lepattamaan (pysyvät itikat loitolla ja housutkaan eivät kinnaa kuten sukkahousut tai leggingsit), aamulääkkeet nassuun ja menoksi. Ulkona on ihanaa, tuoksuvaa ja kasteista. Isä Herman astuu juuri omasta ovestaan ulos ja pyydän siunauksen.
Kirkossa on hiljaisuus, sisaret istuvat kukin paikoillaan, kaikki eivät vielä ole saapuneet. Sisarilla on omat tuolinsa, mutta jos joku muu sattuu istumaan juuri siihen ei siitä ole suurta haittaa. Varsinkin kesäkaudella vieraat käyttävät kirkkosalin takaosan tuoleja. Etuosaan ei juuri ole tunkua, sen verran kainostuttaa vakituistakin kävijää. Olen maksanut ja laittanut paikoilleen tuohukseni jo edellisenä iltana, omista syistäni (ne sytytetään palveluksen alkaessa, niistä vastaava huolehtii kaikesta), nyt menen vain igumenia Marinan luo pyytämään siunauksen. Jokainen aamu alkaa tällä, ilman igumenian siunausta ei hommat lähde käyntiin oikein, se on tärkeää. Palaan paikalleni ovensuuhun, siitä on helppo mennä istumaan eteiseen jos/kun astmakohtaus tulee. Yleensä tulee vaikka otan lääkettä etukäteen.
Palvelus on hyvä tapa aloittaa aamu, oikeastaan paras tapa mitä tiedän. Kuuntelen tekstejä ja opin uutta joka kerta. Syvimmistä hengen liikahduksista en tässä pukahda.
Aamukirkon jälkeen odotellaan tovi, puoli kahdeksalta aulan kello ilmoittaa aamiaisajan. Trapesan eteisessä on hyvä olla ajoissa, myöhästyä ei saa koska muut joutuvat silloin odottamaan. Pöytä on katettu ja jokainen asettuu oman tuolinsa kohdalle, jos on maksavia vieraita heidän paikkansa on lähimpänä tarjoiluluukkua ja lautasilla lautasliinat. Aluksi palveluvuorossa oleva sisar lukee rukoukset, joskus paikalla on kanttori, pappi tai igumenia. Rukouksen jälkeen istutaan ja aamiainen sujuu rauhallisesti toinen toisensa huomioiden. Kahvit löytyvät keittiön puoleisesta päästä pöytää, teeihmiset istuvat pannuineen kauempana. Joskus tee tarjoillaan vapaasti noutopöydästä jos on jokin kiire tai erityisaamu. Aamiaisen aikana äiti Mikaela tulee jakamaan töitä. Saan tänään siivota myymälän ja sen jälkeen menen kasvimaalle.
Kahdeksalta menen myymälään ja otan esille tutun imurin ja lattianpesuvehkeet. Myymälä on helppo siivota, ei kotoa tuttuja rojukasoja pöytien alla ja nurkissa. Lattian pesu sujuu hauskasti kaistoittain, olen kehittänyt oman Menetelmän. Lopuksi katselen hieman ympärilleni ja aprikoin mihin laitan olemattomat tuliaisrahani (joita sitten olikin enemmän kuin luulin) - kirjoja tietysti on saatava...
Menen keljaan vaihtamaan kasvimaavaatteet, tässä tapauksessa vedän ylleni vain lisäkoltun ja sidon suuremman huivin hilkan päälle - olen saanut hyttysistä enemmän kuin tarpeekseni. Haen pikkupenkin, haran ja ämpärin navetasta ja käyn käsiksi valloittavaan riviin sipuleita tai salaattia - mikä ilo, mitkä rivit! Muistin jopa ottaa juomapullon mukaan, ei tarvitse lähteä tankkaamaan välillä. Hyttysmyrkkyjä käytän kohtalaisesti, sellaista hajutonta. Ja uudet kiinalaiset kumisaappaat ovat sittenkin hyvät, hassuista koroistaan huolimatta. Saappaita löytyy kyllä navetasta, mutta ne ovat melkein kaikki liian suuria. Yhden päivän tallustin erään munkin hölskyvissä saappaissa, se tuntui seuraavana aamuna aika vekkulilta, jalat olivat kuin puuta.
Kellon lähestyessä yhtätoista maha alkaa kurnia lupaavasti. Pellolla ei juurikaan tarvita kelloa, joskin sitä tulee kyseltyä kanssakitkijöiltä muun puheen lomassa. Luostarissa muuten tutustuu nopeasti ja jutut syvenevät joutuisasti tärkeisiin asioihin.
Ruokailuun mennään taas hyvissä ajoin, kädet pestynä voi istahtaa vaikka sohvalle lepäämään hetkeksi ennen syömistä. Ovi avataan kellon soidessa ja kun on arki, sisaret ovat jo syöneet ja paikalla ovat vain talkooväki ja mahdolliset vieraat. Ruokarukous ja hiljaisuus, joskus tulee kyllä juteltua niitänäitä hiljaisella äänellä (joskus vähän äänekkäämminkin...) mutta pääosin keskitytään vain syömiseen ja tarjoiluun. Ruokalajeja on usein monta, kannattaa ottaa aina vähän kerrallaan koska pian tulee uusi astia... ja lisää voi aina ottaa ettei jää hiukomaan. Sisar kantaa astiat pöydän päähän josta niitä kierrätetään kunnes kaikki ovat saaneet, myös ruokailun aikana on hyvä katsella josko joku tarvitsisi salaattikulhoa tai muuta. Kun jokainen on lopettanut, kerätään lautaset pinoon pöydän päähän ja sisar jakaa jälkiruokalautaset. Lusikat on syytä jättää, sillä usein on jälkiruokana kiisseliä ja puuroa/maissihiutaleita. Pääruoka-astiatkin laitetaan keittiöön päin kulkemaan tässä vaiheessa.
Jälkiruoka kulkee samoja latuja ja on aina hyvää. En ole ilmoittanut keittiöön dieetistäni, koska se toisi vain ylimääräistä hankaluutta. Välttelen vaan leipää. Mutta jos on jokin selkeä allergia, on siitä syytä mainita - selleriä tai kalaa ei ole pakko syödä... Itse ajattelen, että täällä syömäni ruoka ei voi vahingoittaa minua, enemmän haittaa olisi siitä, että minulle laitetaan jotain joka ei tule syödyksi - olen usein ollut pulassa gluteenittoman leivän vuoksi, minä kun en syö leipää ruuan kanssa ja aina sitä tarjotaan. Ensin joku näkee vaivan leipoessaan tai sulattaessaan varta vasten, sitten minä nurjake en syö! En jaksa aamuisinkaan muuta kuin kupillisen kahvia, se riittää.
Ruuan jälkeen saa pitää taukoa jos haluaa - tai se on suositus ellei ole jotain tähdellistä tehtävää. Ja kohtahan on päiväkahvit!
***jatkuu*** (Luostarin päivä on pitkä :-D )
No comments:
Post a Comment